Joskus elämä on voinut viedä sinua erilaisten tilanteiden kautta sellaiseen kohtaan, jota et ole entuudestaan suunnitellut. Olet saanut ensimmäisen lapsen ja pienestä elämästä huolehtiminen on tuonut esille uusia piirteitä sinussa tai lähimmäisissäsi. Ehkä olet tehnyt pitkään työuraa ja kuin yhtäkkiä havahdut, ettei sosiaalinen elämäsi olekaan sitä, millaista se oli ennen. Jokaisella meistä on oma elämäntarinamme ja sen myötä olemme rakentuneet persoonallisiksi omiksi itseiksemme. Kaikessa raadollisuudessaan ja kaikessa kauneudessaan.
Huomatessasi olevasi sellaisessa kohdassa elämää, joka sinua ei miellytä, sinulla on mahdollisuus valita. (Todellisuudessa ihan aina on vaihtoehtoja.) Voit valita, mitä haluat tuntea tai mitä haluat kokea. Voit esimerkiksi päättää, haluatko tuntea kaipausta vai rakkautta. Voit päättää, haluatko kokea yksinäisyyttä vai yhteenkuuluvuutta. Uuden alku on päätöksessä. Tehdessäsi päätöksen, alat huomata erilaisia asioita elämässäsi. Tietoisuutesi kasvaa.
Vielä parempaa on kirjoittaa paperille, mitä haluat tuntea, mitä haluat kokea, mitkä ovat sinulle sisimmässäsi tärkeimpiä asioita. Mitkä asiat tekevät juuri sinun elämästä täydellisintä juuri nyt? Kuuluuko listallesi iloa, turvallisuutta tai yhteisöllisyyttä? Ehkäpä rakkautta, jännitystä ja läsnäoloa lasten kanssa? Mitä ikinä listasi sisältääkään, se on täydellistä. Luota sydämeesi ja sen viisauteen siitä, mitä sinä tarvitset nyt. Lista voi muuttua vaikka päivittäin tai vain joskus.
Päätöksesi ja listasi ohjaa sinua kulkemaan siihen suuntaan, mitä haluat. Tuntemaan rakkautta kaipauksen sijasta. Rakastamaan enemmän ja käyttämään vähemmän voimavarojasi kaipaamiseen. Asiat omassa mielessä, itselle sopivassa järjestyksessä antavat selkeyden sille, mitä sydämessäsi haluat. Kun kysytään, mihin valmennusta sitten tarvitaan… Välillä on hyvä käydä asioita läpi jonkun muunkin kanssa. Ehkä nähdä omia asioita, joita ei ole itse huomannut tai saada ihan uusia ideoita tai näkökulmia. Nauttia elämästä. Rakastaa enemmän kuin kaivata.