Hevosen läsnäolo

Hevoset auttavat meitä valtavasti. Niiden äärimmäisen hienovarainen elekieli, ymmärrys ja lämpö opettavat ihmisyyttä. Hevosen kanssa voi työstää monenlaisia mielen- ja tunnepuolen juttuja hienovaraisesti ja pehmeästi. Hevoset huomaavat ihmisestä ne piilotetutkin tunteet ja sanomattomat asiat. Ne, joita voi olla vaikea ottaa esille tai tunnistaa itsessään. Siksikin työskentely hevosen kanssa on niin vaikuttavaa.

Hevoset opettavat myös äärimmäistä läsnäoloa. Sitä, jota kutsun Sydämelliseksi läsnäoloksi. Hevoset rakastavat sitä, että ihminen on siinä koko olemuksestaan ja ne usein myös janoavat sitä ja ohjaavat ihmistä siihen suuntaan. Paremman Elämän valmennus hevosen kanssa toteutetaan siten, että sinä valmennettavana koet olevasi turvallisesti. Se tarkoittaa, että voimme olla ihan hevosen vieressä, jopa selässä tai kauempana, vaikkapa tarhan aitojen ulkopuolella. Juuri siten, että tilanne tuntuu sinusta sopivalta.

Varaa juuri sinun valmennuksesi täältä.

Valmennukset hevosen kanssa toteutetaan Uni Horsen tilalla Porvoon ja Askolan rajalla. Kysy mahdollisuudesta majoittua tilalla.